Joulupukki näkee aattona monet erilaiset joulut

Seinäjokelaispukille paras palkka aaton työstä on lapsen vilpitön hymy.

Seinäjoen joulupukit lienevät nyt jo ”loppuunmyytyjä”. Esimerkiksi Rasti-Jussien yhdeksän pukin reitit olivat viime viikolla jo pitkälti täynnä.

Omaa joulupukkipalvelua Seinäjoen alueella pyörittävä Ari-Pekka Harju kertoo, että hänelle ja ringissä mukana oleville kahdeksalle pukille on aattona tiedossa 110 pukkikeikkaa.

–Itselläni on ainakin 17 keikkaa. Onhan siinä tekemistä, Harju hymyilee.

Hän toteaa, että joulupukeille olisi alueella enemmänkin tilausta. Etenkin venäjää puhuvia pukkeja kaivattaisiin remmiin kovasti.

Harju on tavattu joulupukkina jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Viimeiset kymmenen vuotta hän on pyörittänyt joulupukkipalvelua