Ketään ei naurata, jos perheen lemmikki käy aattona joulupukin nilkkaan kiinni. Koiran kanssa voi harjoitella joulupukin kohtaamista.
Seinäjokinen Ari-Pekka Harju on tehnyt joulupukkikeikkaa kolmisenkymmentä vuotta. Viime vuodet hän on pyörittänyt Seinäjoen seudulla joulupukkipalvelua, jonka kautta aattona alueen kodeissa kiertää taas kymmenkunta pukkia. Kokemusta erilaisista perheistä ja aatonvietoista siis on.
Joulupukin vierailu on lapsiperheissä varsinaista vilskettä. Jännitys on käsinkosketeltavaa ja tarttuvaa. Se tarttuu ihmisiin – ja eläimiin.
Kun pukit menevät perheeseen, heille on ennakkoon ilmoitettu keitä paikalla on aattoa juhlimassa. On lasten nimet ja harrastukset, on toiveita siitä, mitä lapsilta kysellään ja muuta tärkeää tietoa. Etukäteen toivotaan myös maininnat siitä, onko perheessä lemmikkejä ja siitä, miten esimerkiksi koiran oletetaan käyttäytyvän ja miten sen kanssa toimitaan.
– Lähtökohtaisesti pitäisi olla varma, että omistaja tietää sen, ettei koira käy kimppuun. Tarvittaessa koira laitetaan toiseen huoneeseen tai pois. Ari-Pekka Harju kertoo.
Ari-Pekka Harju kertoo kiinnittävänsä koiraan sen verran huomiota, että tämä saa haistella pukkia ja se tavallisesti riittää. Vain kerran on käynyt niin, että pukki oli perheen koiran kanssa pulassa.
– Se kävi käteen kiinni aina, kun laitoin käden lahjasäkkiin, Harju sanoo.
- Lue koko artikkeli YLE:n verkkosivuilta